Arvon miljoonan euron sijoitus vauhdittaa VRT Finland Oy:n kasvua
22.12.2021

Arvon miljoonan euron sijoitus vauhdittaa VRT Finland Oy:n kasvua

Arvon valtakunnallisten sijoitusten salkku täydentyy osuuskunnan sijoittaessa Jyväskylässä kotipaikkaansa pitävään VRT Finland Oy:hyn. Arvo tulee miljoonan euron sijoituksellaan VRT:n vähemmistöomistajaksi 20 % omistusosuudella. Yhtiölle on samassa yhteydessä myönnetty samansuuruinen Business Finlandin tuotekehityslaina sen GISGRO-ohjelmistotuotteen kehittämiseen.

VRT tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja 3D-rakennetarkastuksiin ja 3D-datan hyödyntämiseen veden ala- ja yläpuolisten rakenteiden kunnon sekä pohjan olosuhteiden selvittämiseksi. Yhtiön tuottama 3D-aineiston analyysi on maailman huippuluokkaa. Vaikka suurin osa yhtiön tämänhetkisistä asiakkaista on satamatoimialalta, sopii GISGRO-ohjelmisto erinomaisesti myös monille teollisuuden toimialoille.

-Meitä kiinnostaa VRT:ssä kokenut tiimi, satamatoimialan erikoisosaaminen ja edelläkävijyyden mahdollistava ohjelmistoteknologia. Yhtiössä on oivallettu, että syvällinen asiakasymmärrys on ratkaiseva onnistumisen edellytys kaikessa liiketoiminnassa. Näemme, että GISGRO-ohjelmistoon panostamalla on mahdollista skaalata jatkuvan laskutuksen ohjelmistoliiketoimintaa nopeasti suuremmaksi, toteaa Arvon toimitusjohtaja Jari Pirinen.

VRT:llä on muutoinkin takanaan tapahtumarikas loppuvuosi. Joulukuun alussa yhtiö julkisti Satamatieto Oy:n yritysoston ja muutamaa viikkoa myöhemmin kerrottiin mittausliiketoiminnan myymisestä Sitowise Oy:lle. Näidenkin järjestelyiden taustalla on yhtiön strateginen valinta keskittyä GISGRO-ohjelmistoliiketoimintaan.

- Tarkoituksemme on yhdistää GIGSGRO:n ja Satamatiedon ohjelmistojen parhaat puolet ja tarjota näin satamatoimialalle ylivoimaisesti toimivin ohjelmistoratkaisu. On hienoa huomata, että ohjelmistomme kiinnostaa myös ulkomaisia, suuria satamia. Teimme juuri sopimuksen Dublinin sataman kanssa 5-vuotisesta lisenssistä ja useita muita neuvotteluita on meneillään, kertoo VRT:n toimitusjohtaja Kirsi Hänninen.

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle