Ajankohtaista

20.06.2023
Kaupankäynti Arvon osuuksilla on alkanut

Kaupankäynti Arvon osuuksilla on Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä Nasdaq First North Growth Market Finland markkinapaikan Osuuskunnat -segmentillä on alkanut tänään klo 10.00.

09.06.2023
Jalkineiden välipohjia valmistavalle Hikinorolle uudet omistajat

Perheomisteinen jalkineiden välipohjia valmistava Hikinoro Oy on siirtynyt uuteen omistukseen. Pääomistajan Railo Partners Oy:n rinnalla yhtiöön on sijoittanut myös Arvo Sijoitusosuuskunta, jolla on yhtiössä laina- ja osakesijoitusta yhteensä vajaan 2 miljoonan euron edestä.

06.06.2023
Nopeasti kasvava Elcoline vahvistaa omistajapohjaansa

Kotimaiset sijoittajatahot tekevät teollisuudelle palveluita tarjoavaan Elcolineen yli 20 miljoonan euron pääomasijoituksen, jolla vauhditetaan yhtiön kasvua 200 miljoonan euron kokoluokkaan. Sijoitus käytetään yhtiön yrityskauppavetoisen kasvutarinan jatkamiseen ja nykyisen omistusrakenteen uudelleen järjestelyyn. Arvon osuus sijoituskierroksesta on 3 miljoonaa euroa.

23.05.2023
TerraWiselle Arvon kausirahoitusta

Arvo on myöntänyt TerraWise Oy:lle 1,5 miljoonan euron lyhytaikaisen kausirahoituksen. - Kesäkausi on infra-alalla aina kovimman kiireen sesonkiaikaa. Tässä tilanteessa Arvon myöntämä 1,5 miljoonan euron kausirahoitus helpottaa kassanhallintaa huomattavasti, kertoo TerraWisen toimitusjohtaja Tuomas Saarinen.

12.05.2023
Uusi alueellinen sijoitus NY-TEK Oy:hyn

Arvo on myöntänyt NY-TEK Oy:lle yhteensä 200 000 euron lainasijoituksen, joka koostuu lyhytaikaisesta tuotannon rahoittamisesta ja pidempiaikaisesta lainasta, joka on tarpeen yhtiön rahoitusaseman parantamiseksi, kasvuhankkeiden toteuttamiseksi ja käyttöpääomatarpeisiin.

21.04.2023
Saaga Travel -koronakuilun partaalta matkailualan uudeksi kasvuyhtiöksi

Koronapandemia oli lähellä koitua Kempeleessä pääpaikkaansa pitävän Saaga Travelin kohtaloksi. Tänä päivänä henkilökuljetuksiin erikoistuneessa yhtiössä paistaa taas aurinko. Tilauskanta on yritysjohdon sanoin äärettömän hyvä, ja näkyvät lupaavat vahvaa kasvua sekä kotimaassa että kansainvälisillä markkinoilla. Saaga Travel on Arvon alueellisen sijoitussalkun kohdeyhtiö.

12.04.2023
Varsinainen osuuskuntakokous käsitteli sääntömääräiset asiat -osuuskorko maksetaan 24.4.2023

Arvo Sijoitusosuuskunnan varsinainen osuuskuntakokous pidettiin Ylivieskassa 12. huhtikuuta. Osuuskuntakokous vahvisti yksimielisesti tilinpäätöksen 2022 ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille. Emoyhtiö Arvo Sijoitusosuuskunnan tulos tilikaudelta 2022 oli 4,2 miljoonaa euroa. Osuuskunnan tilikauden voitosta jäsenille jaetaan osuuskorkona 4 euroa/osuus eli noin 3,3 miljoonaa euroa. Osuuskoron täsmäytyspäivä on 14.4.2023 ja maksupäivä 24.4.2023

31.03.2023
Destination Lapland - lappilaista vieraanvaraisuutta kolmannessa polvessa

Mauri Kuru on kolmannen polven matkailuyrittäjä Äkäslompolosta. Luonnosta voimaa ja luovuutta ammentava moniosaaja, jonka Lappi-aiheisia valokuvia sosiaalisessa mediassa ihailevat tuhannet ihmiset eri puolilta maailmaa. Majoitus- ja ohjelmapalveluita Ylläksen alueella tarjoava Destination Lapland on Arvon valtakunnallisen sijoitussalkun kohdeyhtiö.

22.03.2023

Pohjanmaan Arvo Sijoitusosuuskunnan jäsenet kutsutaan varsinaiseen osuuskunnan kokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 12.4.2023 klo 10.00