Suomen Maastorakentajat Oy uudistaa organisaatiotaan
13.02.2020

Suomen Maastorakentajat Oy uudistaa organisaatiotaan

Suomen Maastorakentajat Oy on uudistanut organisaatiotaan 1.2.2020 alkaen. Uudistus selkeyttää toimintaa sekä vastuita ja tehtävänkuvia yhtiössä.

Uudistuksen ansiosta Maastorakentajissa pystytään hyödyntämään entistä paremmin ammattitaitoisten ja kokeneiden työntekijöiden henkilökohtaista osaamista.

Yhtiön ylimmässä johdossa toimitusjohtajana on aloittanut Jukka Juola, ja aikaisempi toimitusjohtaja Markku Nissinen on ottanut vastuulleen teknisen johtajan tehtävät. Uudistuksen yhteydessä yhtiön organisaatiossa on tehty myös muita muutoksia, joilla parannetaan Maastorakentajien toiminnan tehokkuutta ja yhtiön kilpailukykyä.

– Kevennettyämme konsernirakennetta viime vuonna tehdyillä yritysjärjestelyillä, minulla on mahdollisuus tulla mukaan yhtiön päivittäiseen tekemiseen, ja osaltani auttaa henkilöstöä onnistumaan työssään, Jukka Juola toteaa.

Myös teknisen johtajan tehtävät vastuulleen ottanut Markku Nissinen on tyytyväinen uudistuksiin.

– Jatkossa Jukka Juola pystyy yleisjohtamisen lisäksi toimimaan myyntiprosesseissa työpäälliköille ovenavaajana asiakkaiden suuntaan. Minä puolestani voin keskittyä hyödyntämään jälleen omaa ydinosaamistani insinöörinä operatiivisella puolella, Nissinen kuvaa työnjakoa.

– Alkaneelle vuodelle yhtiöllä on hyvä tilauskanta ja laskennassa riittää hyvin kohteita. Keskitymme entistä vahvemmin strategian mukaiseen perustekemiseen ja toiminnan painopisteisiin työmailla. Meillä on positiiviset näkymät sekä Suomessa että Ruotsissa, Jukka Juola sanoo.

Maastorakentajat on vesilaitosten, energiateollisuuden, erikoisrakentamisen ja väylien erikoisrakentaja. Kooltaan yhtiö sijoittuu toimialansa keskikokoluokkaa edustaviin toimijoihin.

 

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle