Ajankohtaista

15.04.2015

PPO:n varsinainen osuuskuntakokous kokoontui 14.4. Raahessa. Kokouksessa oli edustettuna 887 jäsentä eli 3,3 % omistajakunnasta. Osuuskuntakokouksen merkittävin päätös oli sääntömuutoksen hyväksyminen. Sääntömuutoksen myötä Osuuskunta PPO avaa kauppapaikan, jossa on mahdollisuus ostaa, myydä tai lahjoittaa osuuksia.

25.03.2015

Osuuskunta PPO:n osuuskuntakokous järjestetään 14.4. Raahessa. Yhteistyökumppanit näkevät PPO:n sääntöjen uudistamisen ja osuuksien kauppapaikan avaamisen keskeisen tärkeänä tavoitteena.

19.03.2015

Tiistaina kokoontunut PPO Sijoitus Oy:n yhtiökokous antoi johdolle valtuutuksen hankkia enintään 2000 kappaletta Osuuskunta PPO:n osuuksia kuluvan vuoden aikana.

18.03.2015

Osuuskunta PPO:n hallintoneuvosto on valinnut hallituksen uudeksi jäseneksi varatuomari Marko Tepon Ylivieskasta.

12.03.2015

Osuuskunta PPO:n hallitus on päättänyt järjestää kevään osuuskuntakokouksen 14.4.2015 Raahessa.

09.03.2015

Osuuskunta PPO on tehnyt merkittäviä panostuksia parantaakseen jäsenviestintänsä tasoa. Entinen yksisivuinen tiedote on korvattu jäsenlehdellä. Osuuskunnan uusi jäsenlehti ARVO uutiset postitetaan osoitteellisena jakeluna kaikille jäsenille tämän viikon lopulla.

17.02.2015

Pohjois-Suomen Aluehallintoviraston määräämä erityinen tarkastus Osuuskunta PPO:ssa on valmistunut. Oululaisen asianajaja Harri Ojalan suorittamassa tarkastuksessa ei ilmennyt väärinkäytöksiä osuuskunnan johdossa tai hallinnossa.

29.01.2015

Keski-Pohjanmaan Yrittäjien toimialueen yrityksille avautuu pian uusia rahoitusmahdollisuuksia kun Osuuskunta PPO, Finnvera Oyj ja Keski-Pohjanmaan Yrittäjät tiivistävät yhteistyötään. Tule kuulemaan lisää tiedotustilaisuuksiimme 10.2.2015 Ylivieskassa klo 9:30 ja Kokkolassa klo 14:00