Vastuullisuus on fiksua. Vastuullisuus kohdeyrityksissä vähentää sijoitustoimintaan liittyviä riskejä. Kohdeyrityksille itselleen vastuullisuus voi tuoda säästöjä, kasvua ja osaavaa henkilöstöä. Suurempien yritysten täytyy tällä hetkellä jo lain mukaankin raportoida vastuullisuudesta toiminnassaan. Myös monet pienemmät yhtiöt kehittävät vapaaehtoisesti kestävyysasioiden johtamista.
Vastuullisuus on sisäänrakennettu Arvon toimintaan.
- Suurin osa sijoitustoiminnan tuotoista palautuu vuosittain osuuskorkona omistajille.
- Taloudellisten tavoitteiden lisäksi vastuullisuus huomioidaan sekä sijoituspäätöksissä että kohdeyritysten kehittämisessä. Jos potentiaalinen sijoituskohde ei täytä sille toimintansa laajuus huomioiden soveltuvia vastuullisuuskriteereitä, sijoitusta ei tehdä.
- Vahvistamme systemaattisesti kohdeyritysten osaamista ja mittaamme vastuullisuuden kehittymistä Arvon omalla Vastuullisuuspuntarilla.
- Arvo voi menestyä vain vastaamalla keskeisten sidosryhmiensä odotuksiin. Mittaamme vastuullista arvonluontia elinvoimaympyrällä.

Näin tuotamme vastuullista Arvoa

- Arvoa yrityksille Arvolla on tällä hetkellä noin 20 kohdeyritystä. Näiden yritysten toiminnan vaikutukset ulottuvat laajalle alueelle, luovat rahavirtoja palkkojen ja verojen muodossa sekä tuovat vientituloja.
Arvoa omistajille
Arvoa omistajille Arvo avaa omistajilleen sijoitusmahdollisuuksia lupaaviin yrityksiin, jotka muuten jäisivät sijoittajien ulottumattomiin. Suurin osa sijoitustoiminnan tuotoista puolestaan palautuu osuuskorkoina omistajille.- Arvoa yhteisölle Alueelliset sijoitukset sekä omistajien saamat osuuskorot vahvistavat yhteisön elinvoimaa ja hyvinvointia.
- Arvoa ihmisille Arvo toimii ympäristöä kunnioittaen, yhteiskunnan aktiivisena jäsenenä ja hyvää hallintotapaa noudattaen. Henkilöstö on Arvon ja sen jokaisen kohdeyrityksen tärkein voimavara.
Vastuullisuuspuntari
Kohdeyritysten vastuullisuuden kehittämiseksi Arvo on kehittänyt oman työkalun, Vastuullisuuspuntarin. Vastuullisuuspuntarin kysymysten avulla arvioidaan kohdeyrityksen hallituksen työskentelyä, vastuullisuuden johtamista, vastuullisuuden periaatteita ja pyritään vahvistamaan vastuullisuuden läpinäkyvyyttä. Vastuullisuuspuntarin tavoitteena on ohjata kohdeyritykset kehittämään vastuullisuuttaan niin, että yritysten kilpailukyky kehittyy ja omistajien riskit pienenevät. Arvo julkistaa vuosittain yhteenvedon Vastuullisuuspuntarin tuloksista suorien sijoitustensa osalta.
Vuonna 2024 Vastuullisuuspuntari-kysely toteutettiin ensimmäisen kerran. Kyselyn mukaan 42 prosentilla kohdeyrityksistä vastuullisuus on keskeisessä roolissa johtamisessa. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yrityksellä on vastuullisuussuunnitelma tai että vastuullisuus vaikuttaa johdon palkitsemiseen. Kohdeyrityksistä 39 prosenttia viestii vastuullisuudestaan asiakkaille, henkilöstölle tai muille sidosryhmille. Pisimmällä kohdeyritykset ovat vastuullisuuden periaatteiden kehittämisessä. Peräti 53 prosentissa yrityksistä vastuullisuuden periaatteet on kirjattu ylös ja myös omien toimittajien vastuullisuutta seurataan. Eniten kehitettävää kohdeyrityksillä on vastuullisuuden nostamisessa hallitustason asiaksi. Vasta 35 prosenttia Arvon kohdeyrityksistä huomioi vastuullisuuden hallitustyössään.




