Ajankohtaista

Arvon valtakunnallisen sijoitussalkun kohdeyhtiö VRT Finland Oy on muuttanut nimensä GISGRO Oy:ksi. Yhtiön nimenvaihdoksen taustalla on strategiamuutos, jossa merkittävimpänä tekijänä on yhtiön liiketoiminnan keskittyminen pelkästään ohjelmistoliiketoimintaan. "Tavoitteenamme on olla satama-asiakassegmentissä johtava toimiva Euroopassa tulevien vuosien aikana", kommentoi yhtiön toimitusjohtaja Timo Aarvala.

Elite Alfred Bergin kiinteistökehitysrahasto EAB Value Added Fund III Ky on sitoutunut ostamaan kaksi rakenteilla olevaa toimitilakiinteistöä Sikla-konsernilta. Kaupan kohteena ovat autojen myyntiin ja korjaukseen tarkoitettu kiinteistö Oulussa sekä autokorjaamokiinteistö Jyväskylässä. Kohteiden valmistuminen ajoittuu kevääseen 2023. Myyjänä kaupassa toimii Sikla-konserniin kuuluva Siklatilat Oy ja kaupan yhteisarvo on verottomana yli 15 miljoonaa euroa.

MeKiwi Oy, yksi Suomen johtavista VR-pelien kehittäjistä ja julkaisijoista, sai aikaisen vaiheen rahoituskierroksensa päätökseen heinäkuussa ja suuntaa kasvaneiden resurssien turvin kohti uutta pelinjulkaisua, joka on tarkoitus toteuttaa maailman merkittävimmillä pelialustoilla syksyn 2022 aikana. Rahoituskierroksella sijoittajina toimivat oululaiset Nordic Option Oy ja Korpun Siemen Oy sekä yhtiön nykyiset osakkaat ja avainhenkilöt. Nordic Option Oy on Arvo Sijoitusosuuskunnan osakkuusyhtiö.

Lapwall Oyj:n ensimmäinen puolivuosikatsaus pörssiyhtiönä on julkaistu. Haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta yhtiön liikevaihto kasvoi ja kannattavuus koheni. Liikevaihto kasvoi 54,1 prosenttia 25,5 miljoonaan euroon. Kasvusta vajaa puolet oli orgaanista ja reilu puolet Termater-liiketoimintakaupasta johtuvaa. Lapwall on Arvon alueellisen sijoitussalkun kohdeyhtiö.
Analyytikkotalo Inderes on päivittänyt näkemyksensä Arvo Sijoitusosuuskunnan osuuden käyvästä arvosta. Päivitetyn arvion mukaan Arvon osuuden käypä arvo on tällä hetkellä 1336 euroa/osuus (aik. 1266 euroa/osuus). Osien summaan positiivisesti on vaikuttanut etenkin Leden Groupin merkittävästi noussut käypä arvo sekä Arvon laskenut nettovelka, johon on vaikuttanut hyvin kehittynyt finanssisalkku sekä erinomainen irtaantuminen Skarta Groupista.
Kalastus ja metsästys kuuluvat Suomen suosituimpien harrastusten joukkoon. Yli 1,5 miljoonaa suomalaista sanoo harrastavansa vapaa-ajankalastusta. Metsästyskortin lunastaa Suomessa vuosittain yli 300 000 ihmistä. Ruoto Invest Oy:n osakeannilla rahoitetaan kalastus- ja metsästysliike Ruodon entistä nopeampaa kasvua niin uusien myymälöiden avaamisen, verkkokaupan kehittämisen kuin mahdollisten yrityskauppojenkin kautta. Arvo Sijoitusosuuskunta osallistui antiin 1,6 miljoonan euron sijoituksella.
Raahen Valimo Oy on kerännyt 800 000 euron rahoituspaketin, jossa mukana ovat Arvo Sijoitusosuuskunta, nykyiset omistajat ja LähiTapiola. Rahoituspaketti on tarpeen yhtiön rahoitusaseman parantamiseksi, kasvuhankkeiden toteuttamiseksi ja käyttöpääomatarpeisiin.
Festivo- Porkka Group on johtava suomalainen kylmälaitekonserni, jonka tuotemerkkejä ovat Festivo ja Porkka. Konsernin edellisen tilikauden liikevaihto oli 46,1 miljoonaa euroa, käyttökate 3,5 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa työskentelee 270 henkilöä. Arvo Sijoitusosuuskunta on ostanut konsernin emoyhtiön Festivo Finland Oy:n osakkeita eri omistajilta yhteensä noin 2 miljoonalla eurolla.

Pohjanmaan Arvo Sijoitusosuuskunnan jäsenille maksetaan osuuspääoman korkoa vuoden 2021 tuloksesta 50 euroa osuudelta. Osuuskorko maksetaan torstaina 9.6.2022. Osuuskorko näkyy jäsenen pankkitilillä 1–2 pankkipäivää maksupäivän jälkeen. Jos jäsenen pankkitilin numero on muuttunut, on jäsenen ilmoitettava uusi tilinumero osuuskunnalle.