Arvon sijoituksella Korkiaan kehitetään kestävän kehityksen varainhoitoratkaisuja
05.10.2020

Arvon sijoituksella Korkiaan kehitetään kestävän kehityksen varainhoitoratkaisuja

Arvo Sijoitusosuuskunta on tehnyt oman pääoman ehtoisen vaihtovelkakirjalainasijoituksen kestävän kehityksen kärjellä toimivaan varainhoito- ja konsultointiyhtiö Korkia Oy:hyn. Arvo ja Korkia tavoittelevat tiivistä kumppanuutta ja ovat samalla sopineet kartoittavansa erilaisia strategisia yhteistyömahdollisuuksia. Yhteistä rajapintaa on löydettävissä niin varainhoitopalveluissa kuin konsultointiliiketoiminnan saralta.

Varainhoitoala on murroksessa, jossa perinteisen varainhoidon ansaintalogiikka murenee ja sijoittajat etsivät uusia tuotonlähteitä muun muassa uusiutuvasta energiasta. Korkia on vastannut tähän haasteeseen kehittämällä ainutlaatuisen varainhoitomallin aurinkoenergian ympärille. Tällä hetkellä sijoittajakunnassa on ollut hyvää kysyntää Korkia Aurinkoenergiarahasto Ky:lle, joka kohdistaa sijoituksensa Espanjan ja Portugalin rakennusvalmiisiin aurinkoenergialaitoksiin. Kyseessä on jo toinen Korkian Iberian niemimaalle sijoittava aurinkoenergiarahasto.

Korkian toimitusjohtaja Pauli Mäenpää kommentoi yhteistyötä Arvon kanssa: ”Näemme Arvon kokemuksen listaamattomiin yhtiöihin sijoittamisesta sekä heidän yli 100 vuoden historiansa edistysuskoisena, juurevana toimijana Korkialle arvokkaina ja hyödyllisinä yhteistyön lähtökohtina. Tulemme edelleen panostamaan voimakkaasti vaihtoehtoisten sijoitusten tuoteperheen kehittämiseen asiakkaillemme, ja siinä työssä Arvon mukanaan tuoma sijoitus ja osaaminen ovat selkeä lisäarvo.”

Korona aiheutti keväällä pientä viivästymistä Arvon sijoitusprosesseihin, mutta kuluvan syksyn mittaan on saatu päätökseen useampi uusi sijoitus listaamattomiin, kasvuhakuisiin yhtiöihin. Arvo kehittää aktiivisesti sekä alueellisten että valtakunnallisten sijoitusten salkkuaan vähemmistösijoituksilla, erilaisilla juniorilainasijoituksilla ja siltarahoitusratkaisuilla.

 ”Sijoitusosuuskunnan tavoite on olla omistaja-arvon pitkäjänteinen kasvattaja. Arvostamme Korkiassa vastuullista ja asiantuntijuuteen nojaavaa toimintatapaa kestävän kehityksen sijoitustuotteiden edelläkävijänä.  Näemme yhtiössä myös merkittävää kasvupotentiaalia etenkin vaihtoehtoisten sijoitusten kentällä, joka on varainhoitomarkkinan muutoksen ytimessä. Alustavien keskustelujen perusteella meillä on erinomainen mahdollisuus vähitellen laajentaa yhteistyötämme Korkian kanssa strategisen kumppanuuden suuntaan,” kertoo Arvon toimitusjohtaja Jari Pirinen Korkiaan kohdistuneesta sijoituksesta.

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle