Centrialle merkittävät lahjoitukset PPO:lta ja Elisalta

11.06.2015

Centria-ammattikorkeakoululla on käynnissä useita hankkeita teollisen internetin ja digitalisaation alueilla. Yhtenä teemana hankkeissa on laboratorioympäristöjen kehittäminen yhtenäiseksi innovaatioalustaksi.

 

– Yritykset voivat hyödyntää Centrian innovaatioalustaa uusien teknologioiden pilotointiin ja testaukseen. Laboratorioympäristössä tehtävät kokeilut antavat tietoa teknologioiden toimivuudesta ja käytettävyydestä. Tavoitteena voi olla tuotteen tai palvelun kehittäminen tai vaikkapa tuotannon tehostaminen, kehittämispäällikkö Marjo Heikkilä kertoo.

 

Osuuskunta PPO lahjoittaa Telealan edistämissäätiön PPO-alarahastosta yhteensä 34 000 euroa tukemaan tulevia innovaatioalustan kehityshankkeita. Lahjoitus tulee Telealan edistämissäätiön varoista.

 

– Lahjoituksen vaikutus moninkertaistuu, kun raha ohjataan osarahoituksena satojentuhansien eurojen arvoisiin kehityshankkeisiin. Rahoitus suunnataan erityisesti teollisen internetin innovaatioalustan kehittämiseen. Innovaatioalustaa hyödynnetään muun muassa opintojaksoilla, laboratoriotöissä ja projektiopinnoissa, CentrianTutkimus-, kehitys- ja innovaatiojohtaja Vesa Martinkauppi kertoo.

 

– Lahjoituksen vastaanottajaksi oli helppo valita Centrian Ylivieskan yksikkö. Centrian tutkimus- ja kehitystoiminta nivoutuu harvinaisen hyvin elinkeinoelämän tarpeisiin. Innovaatioalustaa kehittävät opiskelijat ovat myös alueen pk-yritysten tulevia työntekijöitä, Osuuskunta PPO:n toimitusjohtaja Kati Peltomaa toteaa.

 

Teollisen internetin innovaatioalusta yhdistää erilliset laboratoriot tietoverkoilla toisiinsa. Kokonaisuutta hyödynnetään teollisen internetin ja kriittisten järjestelmien suorituskyvyn ja luotettavuuden tutkimukseen sekä opetukseen. Osana kokonaisuutta toimii myös Elisan rakentama tukiasema:

 

– Tukiaseman avulla opiskelijoilla on mahdollisuus kehittää osaamistaan mobiiliverkkoteknologioista. Tukiasema on opiskelijoiden käytössä lukuvuoden alkaessa syksyllä, ja opiskelijat ovat mukana kampusverkon rakentamisessa. PPO:n alueella on perinteisesti ollut vahvaa tietoliikenneosaamista ja olemme mielellämme mukana jatkamassa tätä perinnettä, Elisan Pohjois-Suomen aluejohtaja Kimmo Jokela kertoo.

 

Lisätietoja

Centria, TKI-johtaja Vesa Martinkauppi, 044 449 2707

Osuuskunta PPO, toimitusjohtaja Kati Peltomaa 044 729 1220

Elisa, aluejohtaja Kimmo Jokela, 050 506 7716

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle