30.08.2016

Champion Door Oy ja Osuuskunta PPO yhteistyöhön

Nivalalainen Champion Door Oy ja Osuuskunta PPO ovat sopineet omistuksellisesta yhteistyöstä Champion Doorin kasvusuunnitelman toteuttamiseksi. Champion Door Oy toimii kansainvälisillä markkinoilla laadustaan tunnettuna teollisuusovituotteiden toimittajana. Osuuskunta PPO:n sijoituksen myötä yhtiön on mahdollista vahvistaa jalansijaansa maailmalla.

 

Nivalassa valmistuu tuotteita maailmanlaajuiselle markkinalle

Champion Doorissa on jo vuosia tehty määrätietoista työtä kansainvälistymisen eteen. Tällä hetkellä yrityksellä on tuotantolaitos Nivalassa ja tytäryhtiö Venäjällä, sekä toimistot Ranskassa, Dubaissa ja USA:ssa.

”Olemme toimittaneet tuotteitamme jo 40 maahan ja tarjottuja maakohteita on tällä hetkellä noin 70. Asiakassuhteemme ovat pitkäjänteisiä ja asiakkaiden tyytyväisyys on meille ensiarvoisen tärkeää” kommentoi myyntijohtaja Mika Hosio Champion Door Oy:stä.

”Sitoutunut ja ammattitaitoinen henkilökuntamme on mahdollistanut ripeän toiminnan laajentumisen ja kansainvälistymisen” kiittelee toimitusjohtaja Pekka Hosio.

 

Perheyhtiön hallitusta vahvistetaan uudella jäsenellä

Osuuskunta PPO tulee Champion Doorin omistajaksi noin kymmenen prosentin osuudella. Suurin osa omistuksesta säilyy edelleen perheen piirissä. Järjestelyn myötä Champion Doorin hallitusta vahvistetaan uudella jäsenellä. Kokenut liiketoiminnan kehittäjä Ari Haapakoski aloittaa hallituksessa elokuussa.

”Champion Door säilyttää vahvat perheyhtiön arvonsa, jotka on tunnistettu yhdeksi yrityksen vahvuuksista asiakaskunnan sekä johdon että sijoittajan näkökulmasta,” toteaa Osuuskunta PPO:n toimitusjohtaja Kati Peltomaa.

 

Champion Door Oy:n historia ulottuu vuoteen 1974 jolloin Viljo Hosio aloitti yritystoiminnan aurinkosuoja-alan tuotteilla sekä tilanjakajaseinillä. Nykyisin yritys on keskittynyt valmistamaan ja myymään globaalisti maailman suurimpia ovia lentokentille, satamiin ja teollisuuteen. Yhtiön omistavat Pekka Hosio, Mika Hosio ja Marja Vaartamo.

 

Osuuskunta PPO on Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla toimiva sijoitus- ja kehitysosuuskunta, joka luo toiminnallaan tuottoa jäsenistölle ja elinvoimaa toimialueelle. Osuuskunnan omistavat sen yli 26 000 jäsentä. Konsernin sijoitusvarallisuus on noin 100 miljoonaa euroa. Vuonna 2015 sijoitustoiminnalla saavutettiin 9,6 miljoonan euron tulos.

 

Lisätietoja:

Osuuskunta PPO, toimitusjohtaja Kati Peltomaa p. 044 729 1220

Champion Door Oy, toimitusjohtaja Pekka Hosio p. 0400 387 873

Champion Door Oy, hallituksen puheenjohtaja Mika Hosio p. 0400 689 470

 

 IMG 20160830 120016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mika Hosio (vas.), Kati Peltomaa, Marja Vaartamo ja Pekka Hosio. Kuva: Matti Knuutila

 

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle