27.11.2013

Datame Oy on asetettu konkurssiin omistajien toimesta

Datame Oy:n omistajat hakivat emoyhtiö Datame Oy:n ja sen tytäryhtiön Dicame Oy:n konkurssiin. Konkurssihakemukset jätettiin Helsingin käräjäoikeuteen.

 

Uuden teleoperaattorin käynnistysvaihe kannattavaan liiketoimintaan kestää useita vuosia. Langattoman matkaviestinnän verkko- ja palveluoperaattorina Datame Oy jäi liiketoimintojensa ylösajon osalta puolitiehen. Markkinatilanne ja toimintaympäristö muuttuivat merkittävästi vuoden 2013 aikana, eivätkä omistajat enää halunneet tehdä tarvittavaa lisäpääomitusta yhtiöön. Syksyn 2013 aikana Datame Oy:n ja sen tytäryhtiöiden liiketoimintoja yritettiin myydä, mutta tyydyttävään ratkaisuun ei päästy. Yhtiön maksuvaikeudet kumuloituivat.

 

Asiakkailla nyt käytössä olevien Datame-palveluiden jatkuvuus pyritään turvaamaan kaikin käytettävissä olevin keinoin. Yhtiön toiminta sekä osakkeiden ja omaisuuden myyntitoimenpiteet siirtyvät käräjäoikeuden määräämälle pesänhoitajalle oikeuden päätöksellä.

 

Datamen omistajat joutuvat kirjaamaan alas omistustaan ja velkojat saataviaan prosessin päätyttyä. Tämä tarkoittanee varauksia heidän kuluvan vuoden tilinpäätöksiinsä. Nämä varaukset ja me-netykset täsmentyvät, kun Datamen omaisuus on realisoitu ja velkojien saatavat on maksettu realisoinnista saatavalla osalla.

 

Datame Oy:n omistajina on 11 alueyhtiötä, joista Ikaalisten-Parkanon Puhelin Osakeyhtiö, Kymen Puhelin Oy, Osuuskunta PPO, Pohjois-Hämeen Puhelin Oy ja Telekarelia Oy ovat suurimpia.

 

Lisätietoa antaa Datame Oy:n vt. toimitusjohtaja Leena Kaunisto, 044 5839 396, leena.kaunisto@datame.fi

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle