Esittelyssä Leden Group, osa 3: Favor AS
18.11.2021

Esittelyssä Leden Group, osa 3: Favor AS

Nivalassa pääpaikkaansa pitävä LaserComp Oy ja sen tytäryhtiö Celermec Oy Sievistä, Suomessa ja Virossa toimiva Ojala Group Oy sekä virolainen Favor AS yhdistyivät viime kevättalvella täyden palvelun metalli- ja sähkömekaniikan sopimusvalmistajaksi, Leden Group Oy:ksi. Arvo oli entuudestaan yksi LaserCompin omistajista ja sijoitusosuuskunnalla olikin tärkeä rooli yritysjärjestelyn mahdollistajana. Leden Groupin toimialajärjestely oli kaikille osapuolille mittava ponnistus. Miksi sellaiseen kannatti lähteä? Esittelemme Leden Groupin logiikan juttusarjassa, jonka kolmannessa osassa haastatellaan Favor AS:n hallituksen puheenjohtajaa ja aiempaa pääomistajaa Almar Proosia

Parhaat käytännöt jakoon

Tallinnassa toimiva Favor AS kuuluu Viron suurimpiin ohutlevyn työstöön erikoistuneisiin yrityksiin. Yhtiö on myös merkittävä rakennusalan teräsprofiilien valmistaja. Lisäksi Favor AS tunnetaan Viron suurimmasta teräspalvelukeskuksestaan, josta se toimittaa asiakkailleen levyä, nauhoja ja keloja.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Almar Proos on ollut mukana Favor AS:n toiminnassa siitä saakka, kun yhtiö perustettiin 1990. Hän näkee Leden Groupin vahvuudet erityisesti kasvun mahdollistajana.
- Favor AS on kasvanut pienestä yrityksestä keskikokoiseksi, mikä sekin on jo saavutus. Tässä vaiheessa kasvuun tarvitaan kuitenkin jotain uutta, koska orgaanisesti kasvamalla on vaikea vaikkapa kaksinkertaistaa liikevaihto. Virossa yksi haaste on myös se, että pankkeja on vaikea saada rahoittamaan kasvuhankkeita. Tässä tilanteessa Leden Group oli ratkaisu, joka parhaiten palvelee meidän kasvutavoitettamme, Almar Proos perustelee.

Yhtiön aiempana pääomistajana hän ajattelee myös yritystoiminnan jatkuvuutta.
- Pientä yritystä on vaikea myydä eikä ole varmaa, löytyykö jatkajaa omasta perheestä. Sekään ei ole hyvä vaihtoehto, että olet tehnyt koko elämäsi töitä yrityksen eteen, mutta työuran päättyessä ei ole ketään, joka haluaisi ostaa yrityksesi jatkaakseen sen toimintaa.                                            

Almar Proos kertoo keskustelleensa Ojala Groupin edustajien kanssa jo pitkään keinoista, joilla molempien yritysten kasvua voisi vauhdittaa. Sen takia ajatusta Leden Groupin perustamisesta oli helppo ryhtyä selvittämään tarkemmin.
- Olemme käyneet läpi muun muassa sitä, mitä mahdollisuuksia Leden Group tarkoittaa strategisesti Virossa ja mitä Suomessa. Yhdistyminen vahvistaa ennen kaikkea yritysten kykyä kehittää omaa toimintaansa esimerkiksi parhaita käytäntöjä jakamalla. Me kaikki neljä osaamme sopimusvalmistuksen, ja Favor AS tuo Leden Groupiin lisäksi osaamista ja resursseja teräksen tukkumyynnistä sekä rakennusprofiileista, hän toteaa.

Almar Proos uskoo, että ison toimijan edut tulevat esille myös uusasiakashankinnassa.

Favor

Almar Proosin mukaan sopimusvalmistuksessa tärkeimmät asiat ovat toimitusvarmuus ja laatu.

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle