Festivo-Porkka valmistaa kylmälaitteita kuluttajille ja ammattikäyttöön
05.01.2023

Festivo-Porkka valmistaa kylmälaitteita kuluttajille ja ammattikäyttöön

TEKSTI JORMA UUSITALO, KUVAT JORMA UUSITALO, FESTIVO-PORKKA

Festivo ja Porkka ovat johtavan suomalaisen kylmälaitekonsernin Festivo-Porkka Groupin tuotemerkkejä. Kyseessä on Arvo Sijoitusosuuskunnan valtakunnallisen sijoitussalkun kohdeyhtiö. Arvo hankki kesällä 2022 konsernin emoyhtiön Festivo Finland Oy:n osakkeita noin 2 miljoonalla eurolla.

Kylmälaitekonsernin tuotteita valmistetaan kolmessa tehtaassa Hollolassa, Ylöjärvellä ja Kemijärvellä. Laadukkailla tuotteilla on aina tekijänsä, ja Festivo-Porkka Groupin liiketoiminnan kehitysjohtaja Lasse Korpela korostaakin henkilökunnan tärkeyttä laadun tuottajina.
- Vahvat brändimme perustuvat luotettavuuteen, joka on syntynyt vuosikymmenien kuluessa. Pohjimmiltaan kaikki lähtee yrityskulttuurista. Siitä, että meidän jokainen työntekijä on sitoutunut omaan työhönsä ja arvostaa sitä. Yksittäisen tuotteen tekemiseen vaikuttaa monen ihmisen työpanos, mikä tarkoittaa, että koko ketjun ostosta myyntiin täytyy toimia saumattomasti.

Työntekijöiden osaamisesta ja ammattiylpeydestä Korpela mainitsee esimerkkinä uusista tuotteista tehtävät mallisarjat.
- Vaikka protoja tarkastelisi kuinka kriittisesti, lopputulos on monesti sellainen, että sen voisi laittaa suoraan myyntiin. Tämän takia olen niin ylpeä henkilökunnastamme. Se on sitä kulttuuria, jonka tuloksena syntyy laatumielikuva, joka asiakkailla on Festivon ja Porkan tuotteista.

Kuluttajien ostopäätöksiin kylmälaitehankinnoissa vaikuttavat ennen kaikkea kotimaisuus sekä tuotteiden laatu ja pitkäikäisyys. Festivot valmistaa Suomen Kotikylmiö Oy, joka on ainoa suomalainen kodin kylmälaitevalmistaja.
- Olemme saaneet paljon nuoria asiakkaita kotimaisuuden ansiosta. Uskallan sanoa, että meillä on lisäksi markkinoiden uskollisimmat asiakkaat. Sosiaalinen media on tuonut mukanaan uusia markkinointikanavia, ja mekin teemme brändiä tunnetuksi esimerkiksi vaikuttajakumppaneiden kanssa, kertoo kuluttajatuotteiden myynnistä vastaava Noora Englund.

Festivo-Porkka Group syntyi vuonna 2019 Festivo Finlandin ostettua Porkka Finlandin ja sen tytäryhtiöt Huurre Groupilta. Sen myötä uudesta konsernista tuli johtava kylmälaitevalmistaja Pohjois-Euroopassa.
- Festivo halusi kasvaa ammattikeittiöpuolella, missä Porkalla oli vahva ammattitaito ja hyvät puitteet. Tunsimme toisemme entuudestaan ja tiesimme Festivossa, että toteutuessaan yhdistyminen tarkoittaa Suomen kylmäteollisuudessa merkittävää askelta parempaan. Markkina, jossa toimimme, on kuitenkin aika pieni, ja siksi osaaminen ja voimavarat kannattaa yhdistää, Lasse Korpela kertoo yhdistymisen taustoista.

Festivo-Porkka Group on tärkeä osa elintarvikkeiden kylmäketjua, mikä tekee toimialasta hyvin vakaan. Siitäkin on oma etunsa, että konserni on profiloitunut vahvasti skandinaaviseen markkinaan.
- Markkinaamme suojaavat tuotteille muodostuneet standardimitoitukset, jotka eivät vastaa esimerkiksi Etelä-Euroopassa käytössä olevia mitoituksia. Skandinavian markkina jakaantuu lisäksi moneen maahan, jolloin vaikkapa Kiinasta ei ole tullut toimijoita, jotka olisivat lähteneet kehittämään ison volyymin mallisarjaa vain tätä markkinaa varten.

Koronapandemia aiheutti luonnollisesti omat hankaluutensa myös kylmälaitteiden valmistukseen. Liikevaihdosta suli ensimmäisenä koronavuonna noin 20 prosenttia, mutta vastaavasti konserni onnistui parantamaan kannattavuuttaan. Korpelan mukaan kuluva vuosi 2022 näyttää jo selkeästi paremmalta, ja liikevaihto tulee asettumaan noin 53 miljoonaan euroon.
- Tätä vuotta kiusaavat raaka-aineiden räjähdysmäinen hinnannousu sekä komponenttien heikentynyt saatavuus. Nämäkin haasteet olemme onnistuneet taklaamaan, joten toimitusajat ovat säilyneet kohtuullisina ja hankkeita on viety häiriöttä eteenpäin, hän toteaa tyytyväisenä.

Tulevaa tekemistä viitoittavat vahvasti vastuullisuus ja kestävä kehitys, joissa Festivo-Porkka Group haluaa olla edelläkävijä erityisesti kylmälaitteiden energianhallinnassa.
- Tällä hetkellä käymme läpi sitä, miten voimme parantaa sisäistä tehokkuuttamme. Selvitys kattaa koko konsernin ja varsinkin tuotantolaitokset, joissa olemme tunnistaneet huomattavia mahdollisuuksia toiminnan tehostamiseen ja tuottavuuden parantamiseen, Korpela kertoo.

Festivo2

Festivon ja Porkan tuotteiden korkea laatu kertoo henkilökunnan sitoutumisesta ja ammattiylpeydestä, sanoo kehitysjohtaja Lasse Korpela.

 

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle