Jäsenhaastattelu: Palvelutehtävää kaikki tyynni
27.04.2022

Jäsenhaastattelu: Palvelutehtävää kaikki tyynni

TEKSTI: KRISTIINA TUIKKALA, KUVAT: ESA MELAMETSÄ

Kun seuraa Honkalan pariskunnan, Virpin ja Matin historiaa tästä päivästä pitkälle taaksepäin, voi punaisena lankana nähdä palvelutehtävän toteuttamisen. Työelämässä lääkäreinä he hyödyttivät omaa aluettaan, kehittivät alansa käytäntöjä ja Raahen Sairaalan työyhteisöä. Eläkeläisinä he hoitivat vapaaehtoisina 16000 raahelaisen koronarokotukset. Myös yhteiskunnallinen toiminta kaupunginvaltuutettuna ja Matin osalta tuoreena aluevaltuutettuna sekä pariskunnan mukana olo yhdistyksissä on palvelua sekin - jopa maailmanlaajuisesti. Arvon jäsenhaastattelussa Virpi ja Matti Honkala Raahesta.

Ensimmäiseksi tässä pariskunnassa kiinnittää huomiota puolisoiden keskinäiseen kemiaan. Se on ajatuksilla pallottelua, tilan antamista ja huumoria.

-  Eihän Matin huumoria olisi kukaan muu kestänyt, nauraa Virpi.

- 45 vuotta, laskee Matti aviovuosia.

Honkalan nuoren pariskunnan ei pitänyt jäädä Raaheen. Tohtorikoulutuksessa anatomian laitoksella ollut Virpi ja lääkäriopintojaan päättävä Matti tulivat alun perin sijaistamaan Raaheen sisätautiosastolle vain viideksi kuukaudeksi, sillä ajatus oli palata jonnekin päin Etelä-Suomea. Kenties Tampereen seudulle, josta molemmat ovat lähtöisin. Mutta kun perhekin oli jo kasvanut, oli hyvä jäädä hetkeksi paikoilleen. Intensiivinen pesti kartutti molempien lääkärikokemusta ja pieni sairaala tarjosi joka päivä uutta opittavaa. Noina vuosina Virpi löysi kirurgian ja Matti innostui sisätauteihin.

- En ole vihikoira, kuten Matti, kuvailee Virpi sisätautilääkärin etsivää otetta.

Erikoistumisvuosistaan Honkalat asuivat osan ajasta Oulussa käytännön syistä, jotta perhe-elämällekin jäi voimia ja aikaa. Erikoistumisen jälkeen jälleen ajatus oli vain viivähtää viisi vuotta Raahessa ja sitten  palata etelään. Täällä Honkalat kuitenkin edelleen ovat 35 vuoden jälkeen, eläkepäiviä viettämässä.

Raahen sairaalan kehittämisen imu vei mennessään eikä siinä huomannut kaivata muualle. Kerran he leikkivät ajatuksella siirtyä työskentelemään Oulaisiin, mutta penkkaan ajo tutustumismatkalla sai toisiin ajatuksiin ja mieliin muistot sahaamisesta Raahen ja Oulun väliä. Kun vielä Raahen sairaalasta oli samaan aikaan lähdössä useampiakin kollegoita, niin velvollisuudentunto voitti.

-Meillä on ollut tähtitieteelliset mahdollisuudet tuoda tänne maailmanluokan diagnostisia uudistuksia, iloitsee Matti Honkala.

Raahen sairaala sai esimerkiksi ensimmäisten joukossa laitteet videoida paksusuolen tähystys. Jatkoa seurasi ja skopiat muuttivat tutkimus- ja hoitokäytäntöjä.  Varjoainetutkimukset jäivät sivuosaan ja resursseja vapautui muuhun kehitystyöhön, kuten radiologiaan.

- Meistä tuli tirkistelijöiden sairaala, naurattaa Virpi valaisten koulukuntakiistoja tähystysten ja varjoainetutkimusten välillä.

- Meillä oli hyvä johtaja, jolla oli näkemystä, toteaa Matti silloisesta esinaisestaan eli Virpistä.

Raahen sairaalaa kehitettiin niin, että siitä saatiin houkutteleva työpaikka. Kun Raahe toimi niin anestesian, gynekologian, sisätautien, kirurgian, radiologian ja viimeisimpänä geriatrian koulutussairaalana, hyödytti panostus kehitystyöhön myös rekrytointeja. Taloa markkinoitiin tietoisesti ja verkostoiduttiin jo, ennen kuin siitä tuli muotitermi. Tunne oli, että Raahe koettiin houkuttelevaksi työpaikaksi.

Onpa kyse hyvin toimivasta sairaalasta tai muusta työpaikasta Matti Honkala pitää tärkeänä, että työntekijä voi vaikuttaa työhönsä, häntä kuullaan, hänellä on asianmukaiset työvälineet eikä työmäärä ole kohtuuton.

- Meillä pyrittiin kaikin puolin huolehtimaan henkilöstöstä.

Myös Rotary-toiminta yhdistää Honkalan pariskuntaa. Aika moni raahelainen on antanut roponsa Matin keräyslippaaseen polion poistamiseksi. Mies on toiminut yhdistyksessä niin paikallistasolla presidenttinä kuin kansainvälisissäkin tehtävissä.

Virpi on tällä hetkellä viimeistä puolivuotiskauttaan Rotary Internationalin hallituksessa. Tehtävää voisi kuvata maailmanlaajuisen organisaation valtiovarainministeriksi.

Intohimolla he kuvailevat rotary-työn merkitystä maailman kolkissa, joiden tarpeet nykyinen tiedonvälitys on tehnyt näkyväksi. Kaikkialla ei ole samaa korkeaa pohjoismaista sosiaaliturvaa, vaan apua tarvitaan. Virpi antaa esimerkin Intiasta, jossa vaikkapa sadalla lehmällä on kyetty parantamaan maaseudun naisten toimeentuloa.

Palvelutehtävän toteuttamisesta Matilla on kyse myös, kun tiedustellaan tuoreesta valinnasta hyvinvointialueen aluevaltuustoon.

- Enhän minä olisi lähtenyt edes ehdolle, jos en uskoisi uudistuksen onnistumiseen, vastaa hän johdattelevaan kysymykseen.

 Näkemyksen ja kokemuksen puutteesta häntä ei voi moittia. Tuntumaa yhteisiin asioihin on Raahen kaupunginvaltuustosta aina vuodesta 1989 lähtien, yhden kauden hän oli varavaltuutettuna. Terveydenhuollon tietämystä täydentää sosiaalitoimen näkemys sosiaalilautakunnan puheenjohtajana.

Virpin kanssa he olivat Raahen valtuustossa pari kautta yhtä aikaa. Virpi on ollut mukana myös Arvo Sijoitusosuuskunnan toiminnassa, sen hallintoneuvostossa.

Matti Honkala uskoo, että aluevaltuutetut kykenevät laaja-alaiseen päätöksentekoon eikä siltarumpupolitiikalle ole sijaa. Hyvistä muutosjohtajista se ei ainakaan jää kiinni. Haasteita toki on. 19 erilaisen sote-toimijan sirpaleisen rakenteen yhteensovittaminen ja  toimivan tietojärjestelmän luominen, jotta kaikki eri osa-alueet keskustelevat keskenään.

- Ja satoja tuhansia neliöitä tiloja...

Eläkeläispariskunnan energisyyttä voi vain ihmetellä.

-  Hyvät yöunet, paljastaa Matti.

- Kun on hauskaa, vuorovaikutusta, arvelee Virpi.

Yhtä kaikki tekemisen ja erilaisessa toiminnassa mukana olemisen he uskovat pitävän maailmassa kiinni ja energiatasot korkealla.

Honkalat 2

Vaikka kodissa riittäisi tilaa tyttärien jo lennettyä maailmalle, jakavat Honkalat yhteisen työhuoneen ja samalla myös ajatuksiaan.

 

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle