Jäsenhaastattelussa Petri Pieniniemi: "Aikido vei mennessään"
20.12.2022

Jäsenhaastattelussa Petri Pieniniemi: "Aikido vei mennessään"

TEKSTI JORMA UUSITALO, KUVAT ESA MELAMETSÄ

Mustavalkoiseen budoasuun pukeutunut Petri Pieniniemi istuu tatamilla seizassa eli polvillaan, sulkee hetkeksi silmänsä, kumartaa ja nousee ylös. Kumarrukset ovat osa aikidon etikettiä esimerkiksi harjoitusten alussa ja lopussa.

Seuraavaksi Pieniniemi esittelee lajiin olennaisesti kuuluvia ukemeja, eli hallittuja kaatumisia. Ukemien eri variaatiot näyttävät helpoilta ja kissamaisen pehmeiltä, onhan niitä toistettu tuhansia kertoja. Hallittua kaatumista voi kutsua jopa kansalaistaidoksi, sillä sen osaaminen saattaa estää loukkaantumisilta, jos vaikkapa jalat yhtäkkiä katoavat alta liukkaalla pihamaalla.
- Itsellenikin taidosta on ollut hyötyä. Kerran pyöräilin pimeässä työmatkaa, kun eteen ilmestyi monttu, ja oli pakko lyödä jarrut pohjaan. Lensin vauhdilla tangon yli, mutta sain otettua sen verran vastaan, ettei käynyt pahemmin, Pieniniemi muistelee.

Aikidon pariin hän hakeutui aikuisiällä. Juniorina tutuksi oli tullut toinen budolaji, judo.
- Minua harmitti, että lopetin judon, kun kuvioihin tulivat mopot ja muuta sellaista. Sitten näin, että Raahessa järjestetään aikidon peruskurssi yli 36-vuotiaille, ja päätin mennä mukaan.

Aikidossa ei kilpailla, joten mitalitavoitteita lajin harrastajat eivät voi itselleen asettaa. Sen sijaan Pieniniemi asetti tavoitteekseen mustan vyön ennen kuin täyttää 50 vuotta. Aikidon vyöjärjestelmässä mustan vyön voi saavuttaa aikaisintaan 6 vuodessa, ja siihen aikatauluun raahelainen myös ylsi.

Aikidossa harjoitellaan taistelutaitoa, jossa hyökkäyksen voi torjua ilman, että vahingoittaa hyökkääjää pysyvästi. Harjoituksissa vastustaja viedään tatamiin kevyemmin kuin muissa budolajeissa, mikä sekin tekee lajista Pieniniemelle mieluisan. Aseina käytetään keppiä, harjoitusmiekkaa tai harjoituspuukkoa, jotka kaikki on tehty puusta.

- Aikido on erittäin hyvää liikuntaa, ja samalla siinä oppii itsepuolustusta. Laji kehittää kuntoa ja notkeutta, ja monesti tulee venyteltyä vielä kotonakin. Kurinalaisuus, keskittyminen ja mielen hallinta ovat nekin osa lajia. Niiden treenaamisesta on apua myös työelämässä.
Hän toivoo, että lajin pariin saadaan lisää harrastajia nyt, kun koronasulkujen jälkeen aikidoa voi taas harjoitella normaalisti. Raahessa aikidon harrastajat kokoontuvat aivan kaupungin keskustassa Raahelassa.

Pienosakkaaksi Raahen Valimoon

Teknikoksi ja myöhemmin koneinsinööriksi opiskellut Pieniniemi työskentelee tuotannon suunnittelijana Raahen Valimolla. Hän on paljasjalkainen raahelainen, jolle ei omien sanojensa mukaan ole syntynyt poltetta muuttaa muualle lapsuuden maisemistaan Pattijoelta.
- Täältä löytyy läheltä kaikki, mitä arjessa tarvitsee. Viiden kilometrin säteellä sijaitsevat työpaikka, kaupat ja harrastukset.

Pieniniemen perheeseen kuuluvat lastenhoitajana työskentelevä vaimo ja kaksi aikuista lasta. Lapset seuraavat työelämässä vanhempiensa jalanjälkiä. Poika opiskelee Oulussa koneinsinööriksi, ja Rovaniemellä asuva tytär toimii varhaiskasvatuksen opettajana. Molemmat lapset ovat olleet töissä myös valimolla.
- Nyt opettelemme vaimon kanssa olemaan kotona kahdestaan. Kesällä ja syksyllä vietämme aika paljon aikaa mökillä Raahessa, ja vapaa-aikaan kuuluu lisäksi monenlaista liikuntaa.

Raahen Valimolle Pieniniemi tuli vuorotyönjohtajaksi 1995, jolloin yritys tunnettiin nimellä Kone Oy:n Raahen tehtaat.
- Toisen työnjohtajan kanssa vuorottelimme illat ja aamut. Sen jälkeen olen toiminut myös ostajana ja valuteknisenä suunnittelijana. Nykyään vastuullani on tuotannon suunnittelun ohella yrityksen IT-kokonaisuus.

Tuotannonsuunnittelijalla on iso vastuu siitä, että valimon tuotanto sujuu tehokkaasti ja että toimitusaikataulut pitävät. Kun uusi projekti niin sanotusti otetaan pöydälle, Pieniniemi ryhtyy laatimaan aikatauluja eri työvaiheille toimituspäivästä taaksepäin. Olennaista on, että asioita tehdään oikeassa järjestyksessä.
- Esimerkiksi uunikapasiteetti pitää suunnitella siten, että meillä on sulatuksessa täydet uunit. Toimitamme asiakkaille ison osan tuotteista koneistettuna, jonka takia koneistusten täsmällinen ajoitus on tosi tärkeää, hän kertoo.

Valimoalalla suhdannevaihtelut ovat isoja, ja Pieniniemenkin työvuosien varrelle mahtuu nousuja ja laskuja. Tämänhetkistä tilauskantaa hän sanoo jopa kaikkien aikojen parhaaksi sinä aikana, jolloin hän on ollut valimolla töissä. Kun Raahen Valimo Oy perustettiin, Pieniniemestä tuli myös yhtiön pienosakas.
- Yritän suhtautua osakkuuteen niin, etten ota sen takia liikaa stressiä yrityksen asioista. Toki nyt tulee seurattua vieläkin tarkemmin esimerkiksi lähtevän tavaran määrää ja bisnespuolta laajemminkin.

Valimon tulevaisuuteen Pieniniemi katsoo levollisena.

- Tykkään työstäni, meillä on hyvä työporukka yhtiössä ja ihmiset ovat sitoutuneet työhönsä. Mielenkiinnolla odotan, että saamme uudet investoinnit käyttöön.

Arvo kansiPetri Pieniniemi1

 

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle