30.12.2014

Kalajokinen perheyritys investoi – Osuuskunta PPO rahoittaa

Kalajoen Tyngän kylällä lähes 60 vuotta toiminut HR-Ikkunat Ruhkala Oy investoi uuteen, automatisoituun maalauslinjaan ja tähän liittyvään hallilaajennukseen. Investoinnit rahoitetaan yhtiön kassavarojen lisäksi Osuuskunta PPO:n ja Kalajoen Osuuspankin tarjoaman rahoituspaketin turvin.

 

HR-Ikkunat Ruhkala Oy on Kalajoen Tyngällä vuodesta 1957 alkaen yhtäjaksoisesti toiminut perheyritys, joka valmistaa puu- ja puualumiini-ikkunoita. Yrityksen toiminta on tasaisen kannattavaa. Henkilökunnan lukumäärä on vakiintunut noin 30 henkilöön, mutta kausiluontoisesti yritys työllistää jopa 40 henkilöä.

 

”On kiinnostavaa, kuinka rakentamisen vaisu toimialakehitys ei ole vaikuttanut HR-Ikkunoiden toimintaan oikeastaan mitenkään. Asiakasuskollisuus vaikuttaa olevan todella korkea ja suurimpien asiakkaiden kanssa on toimittu vuosikymmeniä. Yritys on vakiinnuttanut asemansa korkealaatuisten ikkunoiden valmistajana ja päätös yrityksen kasvun rahoittamisesta oli helppo tehdä”, kommentoi Osuuskunta PPO:n toimitusjohtaja Kati Peltomaa.

 

”Tärkeimpänä tavoitteena on parantaa tuotannon sisäistä logistiikkaa siten, että maalaamon kapasiteetti saadaan vastaamaan tuotantolaitoksen muuta kapasiteettia myös rakennussesonkiaikana. Tämä mahdollistaa yrityksellemme uusien asiakassuhteiden luomisen. Tuotantotilojen laajentamisen ja konehankintojen myötä ikkunatuotannon kapasiteettia ja liikevaihtoa voidaan kasvattaa 10–20 % ja työpaikkoja lisätä 2-3 kappaletta. Kustannusarvio hankkeelle on noin 0,6 miljoonaa euroa. Yhteistyö Osuuskunta PPO:n ja Kalajoen Osuuspankin kanssa on ollut erittäin sujuvaa.”, HR-Ikkunat Ruhkala Oy:n toimitusjohtaja Kari Ruhkala sanoo

 

HR-Ikkunat Ruhkala Oy ostaa kaikki tarvitsemansa ikkunalasit nivalalaiselta Best Glass Oy:lta, johon Osuuskunta PPO on myös sijoittanut osakkuusyhtiönsä Teknoventuren kautta.

 

Lisätietoja antavat:

Osuuskunta PPO toimitusjohtaja Kati Peltomaa p. 044 7291 220

HR-Ikkunat Ruhkala Oy toimitusjohtaja Kari Ruhkala p. 044 0907 104

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle