Nordic Option sijoittaa Profilencen kasvuun
14.06.2024

Nordic Option sijoittaa Profilencen kasvuun

Viime vuodet tasaisen vahvasti kasvanut oululainen Profilence aloittaa yhteistyön pääomasijoittaja Nordic Optionin kanssa. Toteutetussa järjestelyssä Arvon osakkuusyhtiö Nordic Option tulee Profilenceen merkittäväksi vähemmistöomistajaksi ja samalla yhtiön alkuvaiheessa mukana olleet aikaisen vaiheen sijoittajat irtaantuvat yhtiöstä.

”Profilencella on vahva kasvuhalu, ja olemme jo osoittaneet kykymme menestyä Suomen markkinoiden ulkopuolella. Jatkossa keskitymme entistä voimakkaammin kansainväliseen kasvuun, erityisesti autoteollisuuden ja älylaitteiden segmenteissä”, kertoo Profilencen toimitusjohtaja Sami Utriainen.

”Profilence on palkittu kasvuyritys, jota on rakennettu systemaattisesti askel askeleelta eteenpäin. Yhtiöllä on nokkela teknologiaratkaisu ja erinomainen tiimi. Uudessa strategiassaan yhtiö on ottanut tavoitteekseen voimakkaamman kansainvälisen kasvun ja tässä työssä Nordic Optionin on nyt ilo ja kunnia olla mukana.” jatkaa Nordic Optionin sijoitusjohtaja Teemu Puumalainen.

Profilence lyhyesti: Profilence on vuonna 2014 perustettu oululainen IT-alan yhtiö, jonka palveluksessa on yli 20 työntekijää. Yhtiön kehittämä ohjelmistoratkaisu auttaa Android-pohjaisten laitteiden vakauden, suorituskyvyn sekä energiankulutuksen analysoinnissa ja optimoinnissa. Profilencella on asiakkaita, kumppaneita ja henkilöstöä globaalisti. 

Nordic Option lyhyesti: Nordic Option Oy on oululainen pääasiassa pohjoissuomalaisiin kasvuyrityksiin sijoittava pääomasijoitusrahasto, jonka pääomistajat ovat Arvo Sijoitusosuuskunta, Partnera Oyj ja Oulun kaupunki. Yhtiön tavoitteena on tarjota pohjoinen vaihtoehto pienten ja keskisuurten yritysten kasvun ja kansainvälistymisen mahdollistamiseen.

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle