18.03.2014

Osuuskunta PPO suorittaa jäsenkyselyä viikolla 12

Osuuskunta PPO:n hallitus on päättänyt kartoittaa omistajien mielipidettä osuuskunnan tulevaisuuden suunnitelmista. Kaikille jäsenille on postitettu oheinen jäsentiedote, johon on pyritty tiiviistämään keskeiset taustatiedot osuuskunnan toiminnasta. Varsinaisen kyselyn suorittaminen on annettu tehtäväksi ulkopuoliselle ammattilaiselle Taloustutkimus Oy:lle. Taloustutkimuksen asiantuntijat soittavat osalle jäsenistä viikon 12 aikana laatimansa satunnaisotannan perusteella.

 

Osuuskunta PPO:n hallinto pitää tärkeänä laajan, lähes 27 000 osakkaan muodostaman jäsenistön mielipiteen hahmottamista ja avoimuuden lisäämistä osuuskunnan hallinnossa. Saatujen tulosten perusteella osuuskunnan hallinto ja johto voivat paremmin valmistella tulevaa päätöksentekoa. Kyselyyn vastaaminen vie aikaa vain muutaman minuutin. Nyt on tilaisuus vaikuttaa yhteisten asioiden hoitoon.

 

Lisätietoa jäsenkyselyyn liittyen saatte Osuuskunta PPO:n asiakaspalvelusta puh. 010 277 4400 tai asiakaspalvelu@osuuskuntappo.fi

 

Lataa jäsentiedote TÄSTÄ

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle