20.04.2017

Osuuskunta PPO:n hallitukseen uusia jäseniä

Osuuskunta PPO:n hallintoneuvosto on päättänyt uudistaa hallituksen kokoonpanoa vastaamaan paremmin osuuskunnan nykyistä toimintaa. Taustalla on keväällä 2016 käynnistetty hallitustyöskentelyn ulkoinen arviointi, jossa asiantuntijana on toiminut Pellervo-Instituutio Oy:n toimitusjohtaja, OTK, varatuomari Jukka Suvitie.

 

- Osuuskunta PPO:n toiminta alueellisena sijoitus- ja kehitysyhtiönä on asettunut uomiinsa muutaman vuoden takaisen Elisa-kaupan jälkeen. Nyt kun siirtymävaihe on ohitse, hallitukseen on haettu PPO:n sijoitustoimintaa tukevaa osaamista ja kokemusta. Nimitystyöryhmä on valmistellut asiaa huolellisesti ja käyttänyt apuna Personnel Oy:ta sopivien henkilöiden kartoittamiseksi, kertoo hallintoneuvoston puheenjohtaja Tuomo Tamminen.

 

Hallituksen jäseniksi on valittu talousjohtaja, FM Reijo Tauriainen Oulusta, DI Eija Sorjamaa Raahesta, varatuomari Marko Teppo Ylivieskasta, toimitusjohtaja Asko Männistö Ylivieskasta ja DI, yrittäjä Mika Kiljala Ylivieskasta. Hallituksen kuudes jäsen tulee Kokkolasta ja hänen nimensä osuuskunnalla on lupa julkistaa sen jälkeen, kun hänen työnantajansa on käsitellyt nimityksen. Uusi hallitus järjestäytyy 2.5.

 

Hallintoneuvoston puheenjohtaja Tamminen esittää aiemmalle hallitukselle lämpimät kiitokset pitkäjänteisestä työstä Osuuskunta PPO:n hyväksi.

 

Lisätietoja:

Hallintoneuvoston puheenjohtaja Tuomo Tamminen p. 050 529 0059

 

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle