26.04.2016

Osuuskuntakokous käsitteli sääntömääräiset asiat

Osuuskunta PPO:n varsinainen osuuskuntakokous kokoontui 25.4. Raahessa. Kokouksessa oli edustettuna 518 jäsentä eli noin 2 % omistajakunnasta. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti OKT Mikko Pikkujämsä Oulusta.

 

Osuuskuntakokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Osuuskuntakokous käsitteli hallituksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, tilintarkastuskertomuksen ja hallintoneuvoston antaman lausunnon ja päätti tämän jälkeen tilinpäätöksen vahvistamisesta.

 

Tilinpäätöksen lisäksi osuuskuntakokouksessa käsiteltiin vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille, hallituksen voitonjakoesitys sekä hallintoneuvoston ja tilintarkastajien palkkiot seuraavaksi kalenterivuodeksi. Tilivelvollisten vastuuvapaus sai kokousväen hyväksynnän. Tilinpäätöksen osoittamasta reilun 7 miljoonan euron voitosta jaetaan jäsenille osuuskorkona noin 5,7 miljoonaa euroa eli 70 euroa/osuus.

 

- Hallitus ei ole vielä päättänyt koronmaksupäivästä. Perinteisesti korko on maksettu alkusyksystä. Kaikkiaan osuuskuntakokous sujui melko rakentavassa hengessä, mistä kiitos kokoukseen osallistuneille jäsenille, toteaa toimitusjohtaja Kati Peltomaa.

 

Hallintoneuvoston ja tilintarkastajien palkkioista päätettiin Nimitystyöryhmän esityksen mukaisesti. Tilintarkastajana jatkaa tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab päävastuullisena tilintarkastajana KHT Tapio Raappana.

 

Erovuoroisista hallintoneuvoston jäsenistä jatkokaudelle valittiin Markus Ahokangas Nivalasta, Heikki Ala-aho Siikajoelta, Markku Borén Raahesta, Timo Junttila Oulaisista, Tuomo Tamminen Raahesta ja Jari Yrjänä Pyhäjoelta. Uusina jäseninä hallintoneuvostoon valittiin Seppo Hihnala Kalajoelta, Veli Märsylä Kalajoelta, Heikki Laitala Kannuksesta, Tomi Kaismo Oulusta ja Tarja Repo Haapavedeltä. Lisäksi Toholammin edustajana aiemmin toiminut Tapani Koskela valittiin hallintoneuvostoon uudesta kotikunnastaan Kokkolasta ja hänen tilalleen Toholammilta valittiin Raimo Ahokas.

 

Lisätietoja tarvittaessa toimitusjohtaja Kati Peltomaa p. 044 7291 220

 

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle