Päätoimijan uusi tehdas Oulaisiin – luvassa miljoonainvestoinnit ja kymmeniä työpaikkoja

10.11.2015

Aikaisemmin syksyllä Osuuskunta PPO teki Päätoimija-konserniin 5 miljoonan euron sijoituksen. Sijoituksen taustalla oli Päätoimijan tuotantotoiminnan kehittäminen siten, että pääosa teollisesta Päätoimijan teollisesta tuotannosta keskitetään PPO:n toimialueelle rakennettaviin uusiin tuotantotiloihin. Nyt uusien tuotantotilojen sijaintipaikaksi on valittu Oulainen.

 

Päätoimijalla on tällä hetkellä neljä tuotantolaitosta hajallaan toisistaan. Kattoelementtejä valmistetaan Humppilassa, tekniikkastudioita Merijärvellä, teknisiä tiloja Oulussa ja rivitalomoduuleita Oulaisissa. Nyt rakennettavaan uuteen tuotantolaitokseen yhdistetään toimintoja Oulun, Merijärven ja Oulaisten osalta. Oulaisiin syntyy noin 6,0 miljoonan euron kokonaisinvestoinnin myötä jopa 40 uutta työpaikkaa.

 

”Saimme erittäin hyviä tarjouksia useilta alueen kunnilta. Pisteytysraadissa olivat mukana tuotannon konsultti Jouni Limma, Jouni Limma Oy:sta, tehdasjohtaja Mikko Kinnunen ja allekirjoittanut”, kertoo Päätoimija Oyj:n toimitusjohtaja Hannu Lehto. ”Tehty sijaintipäätös täyttää parhaiten investoinnille asetetut tavoitteet tuotantotilojen, kustannussäästöjen ja logistiikan suhteen. Pisteitä on myös annettava Oulaisten kaupungin henkilöstölle. Saimme heiltä tarjoukset sekä vastaukset kysymyksiimme erittäin nopeasti ja tehokkaasti”, Hannu Lehto kiittelee.

 

Oulaisissa Päätoimijan päätös on otettu ilolla vastaan. ”Yritykset muodostavat kaupunkimme taloudellisen selkärangan ja on todella hienoa että Päätoimija päätti investoida Oulaisiin, työpaikat ovat tärkeitä. Elinvoiman sekä yritysyhteistyön kehityksessä Oulaisten kaupunki haluaa olla myös jatkossa paras yhteistyökumppani yrityksille. Osuuskunta PPO:n rooli alueen kehittäjänä ja vahvana alueellisena toimijana alkaa kantamaan hedelmää ja tulemme jatkamaan yhteistyötä myös tulevaisuudessa. On hyvä kehittää elinvoimaa kun on tällaisia yhteistyökumppaneita”, kommentoi Oulaisten kaupungin kehitys- ja elinkeinojohtaja Jarmo Soinsaari.

 

Päätoimija-konsernin strategisena tavoitteena on monistettavien konseptien lisääminen rakentamisessa. Tässä rakennusosien teollinen valmistaminen on yksi osa. Konseptoinnilla tavoitellaan parempaa laatua, työmaiden nopeampaa läpimenoaikaa, tehokkuutta, yksinkertaisempaa ja toistettavaa rakennusprosessia – ja tietysti yhtiön arvoväittämän mukaisesti taloudellisia ratkaisuja Päätoimijan asiakkaille.

 

Päätoimija Oyj:n toimitusjohtaja Hannu Lehto p. 0500 280 448

Oulaisten kaupunki kehitys- ja elinkeinojohtaja Jarmo Soinsaari p. 044 479 3208

Osuuskunta PPO toimitusjohtaja Kati Peltomaa p. 044 729 1220

 

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle