17.03.2017

Tilinpäätöstiedote 2017

Osuuskunta PPO -konsernin liikevaihdoksi tilikaudella 2016 muodostui 58,0 (84,3) miljoonaa euroa. Konsernin ylijäämä verojen jälkeen oli 5,0 (9,6) miljoonaa euroa eli 8,6 (11,4) prosenttia liikevaihdosta. Emoyhtiö Osuuskunta PPO:n tulos verojen jälkeen oli 6,6 (7,1) miljoonaa euroa eli 11,9 (8,7) prosenttia liikevaihdosta. Konsernin toinen sijoitusyhtiö Arvo Invest Nordic Oy saavutti 2,3 (5,4) miljoonan euron tuloksen eli 113 (373) prosenttia liikevaihdosta.


– Sijoitustoiminnassa liikevaihtotasot vaihtelevat vuosittain, sillä arvopaperien myyntejä tehdään vain tarpeen mukaan. Tulos, joka muodostuu myyntivoitoista sekä osinko- ja korkotuotoista, on liikevaihdon kehitystä mielekkäämpi onnistumisen mittari. Osuuskunta PPO:n tuloskuntoon voi olla tyytyväinen, toteaa toimitusjohtaja Kati Peltomaa.


Vaihdanta osuuskunnan osuuksilla aloitettiin helmikuussa 2016. Koska osuuskunnalla itsellään ei ole arvopaperien välitykseen vaadittavaa toimilupaa, kauppapaikan järjestäminen ulkoistettiin Pankkiiriliike Privanet Oy:lle. Tilikauden aikana omistajaa vaihtoi Privanetin kautta 1935 osuutta. Osuuden hinta toteutuneissa kaupoissa vaihteli 600-750 euron välillä ja kaikkien kauppojen keskihinta oli 638,60 euroa/osuus.


Tilikauden aikana tehtiin neljä uutta alueellista sijoitusta. Heti vuoden alussa nivalalainen Lasercomp Oy osti sieviläisen Celermec Oy:n koko osakekannan. Kiinteistökehittämisen saralla Osuuskunta PPO ja Energia Kiinteistöt Oy yhdistivät voimavaransa vastatakseen Pyhäjoen ydinvoimalan ympärille syntyviin tarpeisiin. Kesäkuussa kalajokisessa Rose Rakennus Oy:ssa toteutettiin omistajanvaihdos. Elokuun lopulla osuuskunta lähti vähemmistöomistuksellaan tukemaan nivalalaisen Champion Door Oy:n kasvua ja kansainvälistymistä.


Osuuskunta myös realisoi alueellisen sijoitustoiminnan tuottoja, kun Lehto Group listautui pörssin päälistalle. Osuuskunta PPO:n yhtiölle myöntämä 5 miljoonan euron vaihtovelkakirjalaina konvertoitui osakkeiksi 8 % alennuksella normaaliin antihintaan nähden. Tilikauden aikana koko Lehto Groupin osakeomistus myytiin ja kaikkiaan sijoitus tuotti osuuskunnalle noin 1,8 miljoonan euron voiton.


Osuuskunta PPO:n hallitus tulee esittämään osuuskuntakokoukselle, että osuuskunnan tuloksesta jaetaan osuuspääoman korkona 62 euroa/osuus. Osuuskoron täsmäytyspäiväksi on päätetty 30.6.2017. Näin ollen osuudenhaltijat, jotka on merkitty osuusrekisteriin kesäkuun loppuun mennessä, ovat oikeutettuja osuuspääoman korkoon vuodelta 2016.


Hallintoneuvosto on valinnut Osuuskunta PPO:n hallitukseen kaksi uutta jäsentä. Reijo Tauriainen Oulusta ja Eija Sorjamaa Raahesta tuovat hallitukseen erityisesti talous-, rahoitus- ja kiinteistöalan osaamista.


Lisätietoja tarvittaessa toimitusjohtaja Kati Peltomaa p. 044 7291 220

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle