18.12.2015

Välimiesoikeus ratkaisi Osuuskunta PPO:n hyväksi

Välimiesoikeus on antanut ratkaisunsa kolmen osuuskunnan jäsenen Osuuskunta PPO:ta vastaan nostamassa kanteessa. Oikeus on hylännyt kantajien vaatimukset. Elisa-kaupan laillisuuskysymys on loppuun käsitelty ja osuuksien vaihdanta voidaan aloittaa.

 

Käynnistämässään välimiesmenettelyssä kantajat vaativat, että kolme vuotta sitten tehty päätös Elisa-kaupasta tulee julistaa mitättömäksi. Lisäksi he vaativat, että kevään 2015 osuuskuntakokouksen hyväksymä sääntömuutos osuuksien vaihdannan vapauttamisesta tulee julistaa mitättömäksi ja pätemättömäksi. Välimiesoikeus hylkäsi molemmat vaatimukset.

 

-Olemme seuranneet asian etenemistä melko luottavaisin mielin, mutta toki lopullisen oikeuden päätöksen saaminen on huojentavaa, toteaa Osuuskunta PPO:n toimitusjohtaja Kati Peltomaa.

 

Päätös tarkoittaa sitä, että Elisa-kaupan laillisuuskysymys on nyt loppuun käsitelty. Samoin kevään 2015 osuuskuntakokouksen hyväksymä sääntömuutos jää voimaan ja kaupankäynti osuuksilla voidaan aloittaa heti kun käytännön järjestelyt saadaan valmiiksi. Osuuskunta PPO arvioi, että osuuksien vaihdanta voidaan aloittaa alkuvuodesta 2016.

 

Välimiesoikeuden tekemät ratkaisut ovat lopullisia eikä niistä voi valittaa. Välimiesoikeuden kuluista kantajien maksettavaksi tulee puolet ja Osuuskunta PPO:n maksettavaksi puolet.

 

Lisätietoja tarvittaessa Kati Peltomaa 044 7291 220

 

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle