Ajankohtaista

27.04.2022
Jäsenhaastattelu: Palvelutehtävää kaikki tyynni

Kun seuraa Honkalan pariskunnan, Virpin ja Matin historiaa tästä päivästä pitkälle taaksepäin, voi punaisena lankana nähdä palvelutehtävän toteuttamisen. Työelämässä lääkäreinä he hyödyttivät omaa aluettaan, kehittivät alansa käytäntöjä ja Raahen Sairaalan työyhteisöä. Eläkeläisinä he hoitivat vapaaehtoisina 16000 raahelaisen koronarokotukset. Myös yhteiskunnallinen toiminta kaupunginvaltuutettuna ja Matin osalta tuoreena aluevaltuutettuna sekä pariskunnan mukana olo yhdistyksissä on palvelua sekin - jopa maailmanlaajuisesti. Arvon jäsenhaastattelussa Virpi ja Matti Honkala Raahesta.

19.04.2022
Hyvinvointialueet suururakan edessä

Uusien hyvinvointialueiden aluevaltuustot aloittivat työnsä maaliskuussa, ja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille 1.1.2023. Luvassa on historiallinen muutosvaihe, sanoo Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten toimitusjohtaja Minna Korkiakoski-Västi Arvon asiantuntijahaastattelussa. Alunperin haastattelu on julkaistu Arvon jäsenlehdessä maaliskuussa 2022.

14.04.2022
Varsinainen osuuskuntakokous hyväksyi sääntömuutosehdotuksen yksimielisesti

Arvo Sijoitusosuuskunnan varsinainen osuuskuntakokous pidettiin Ylivieskassa 13. huhtikuuta. Osuuskuntakokous vahvisti vuoden 2021 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille. Lisäksi kokouksessa käsiteltiin hallituksen sääntömuutosehdotus, jonka pyrkimyksenä on mahdollistaa kaupankäynti osuuksilla mahdollisimman markkinaehtoisesti. Osuuskuntakokous hyväksyi sääntömuutosehdotuksen yksimielisesti.

11.04.2022
VRT Finland vauhdittaa satamien digitalisaatiota

Satamat ovat henkilö- ja tavaraliikenteen tärkeitä solmukohtia, joiden toimintaa parannetaan digitalisaatiolla kiihtyvää tahtia. Arvon uusi kohdeyhtiö, Jyväskylässä pääpaikkaansa pitävä VRT Finland Oy, vauhdittaa GISGRO-verkkopalvelullaan satamien digitalisaatiota Suomessa ja maailmalla.

06.04.2022
Raahen Sataman kasvulla on monta tukijalkaa

Raahen satamassa tapahtuu näinä aikoina paljon asioita. Raahen Satama Oy:n kasvu nojaa moneen tavaralajiin ja viime vuosina on panostettu muun muassa energiahankkeiden projektikuljetuksiin. Samaan aikaan merenkulku ja satamatoiminnot yleensäkin ovat isojen muutosten äärellä. Haastattelimme uusimpaan Arvo-lehteen Raahen sataman toimitusjohtajaa Pauli Sarpolaa, joka on myös Arvon nimeämä hallitusedustaja valtakunnallisen sijoitussalkun kohdeyhtiössämme VRT Finland Oy:ssa.

31.03.2022
Lapwall Oyj listautumassa First North -markkinapaikalle

Arvon alueellisen sijoitussalkun kohdeyhtiö LapWall Oyj on ilmoittanut hakevansa osakkeitaan listattavaksi Helsingin Pörssin ylläpitämälle First North -markkinapaikalle. LapWall suunnittelee käyttävänsä listautumisannilla kerättävät varat liiketoiminnan ja tuotantokapasiteetin kasvun tukemiseen, mahdollisiin yritysostoihin sekä yhtiön yleisiin rahoitustarpeisiin.

01.03.2022
Osuuskunnan tulos 6,4 miljoonaa euroa, esitys osuuskorosta 50 euroa/osuus

Tilikaudella 2021 emoyhtiö Arvo Sijoitusosuuskunta teki noin 24,3 miljoonan euron liikevaihdolla 6,4 miljoonan euron tuloksen, joka vastasi 26,5 prosenttia liikevaihdosta. Konsernin tilikauden tulokseksi verojen jälkeen jäi 8,8 miljoonaa euroa eli 33,9 prosenttia liikevaihdosta. Sijoitetun pääoman tuotto oli 9,0 prosenttia. Hallitus ehdottaa, että osuuskunnan tuloksesta jaetaan osuuspääoman korkona 50 euroa/osuus eli yhteensä noin 4,1 miljoonaa euroa. Osuuskoron täsmäytyspäiväksi on päätetty 25.5.2022. Osuuskoron maksupäivää ei ole vielä päätetty.

08.02.2022
Leipä maailmalla, juuret Rautiossa

Oman yrityksen työt vievät Tapio Räihää milloin minnekin päin Suomea tai maan rajojen ulkopuolelle. Hänelle paras matka on kuitenkin kotimatka työviikon tai urakan päätyttyä. Rautio nyt vain sattuu olemaan astetta verran parempi asuinpaikka, hän kehuu. Arvon jäsenhaastattelussa Tapio Räihä Kalajoen Raution kylältä. Juttu on julkaistu alun perin Arvo Uutisissa marraskuussa 2021.